top of page

KOKEMUKSIA JA KERTOMUKSIA

Alkuun jännitti aivan vietävästi, eka kerta kun oli. Aika nopeasti kuitenkin meni ohi ja pystyi keskittymään siihen mitä näkyi. Mielessä kuitenkin ristiriita että miten noin kiltin näköinen ja oloinen neito voisikaan kiusata miestä mielin määrin. Teissä kiihottaa juuri se ristiriita. Nuori viaton olemus mutta jos Teidän kanssanne olisi tekemisissä niin joutuisin alistumaan täydellisesti. Toteuttaa jokaisen oikkunne heti ja kyselemättä. Siis minä, mies, luomakunnan kruunu olisinkin Teille vain joku nimetön palvelija. Ihana ajatus 🙂

Minusta olitte hyvin osannut lukea toivelistani ja toteuttaa asioita sen mukaan. Tuntiin ei lopulta kauheasti mahdu, jos ei kokoajan hypi asiasta toiseen. Sisältö oli siis sopiva siihen aikaan. Otitte fetissini todella hyvin huomioon pukeutumisessa ja toimissa. Tuntui ja näytti todella upealta. Teistä tuli osaava ja asiakkaan tarpeet todella hyvin huomioon ottava vaikutelma. Sessiosta oli osa minun toiveitani ja osa omaa kehitelmäänne ja käsialaanne. Juuri niin se onkin hyvä. En pidä siitä, että täytetään vain kirjaimellisesti joku toivelista. Siksi annoinkin aika laajat ohjenuorat, joiden sisällä toivoin Teidän toimivan omalla tavallanne, niin teittekin. Oli hieno sessio, jonka tulen muistamaan. Jos tunnen, että kemia toimii, niin se on tuollaisissa sessioissa aivan parasta. Hanskat + housut variaationne oli todella hot! Kosketuksen vaihtelu niillä tuntui todella hyvältä. Toivottavasti tulette taas joskus Poriin ja yllätätte taas minut.

WAU! Olen vieläkin aivan myyty.. Se kun odotit minua sovitusti kirjastotädin näköisenä kumisaappaissa ja ruoska kädessä, söpö hymy huulilla. Oli mahtavaa antautua Sinulle ja luotin Sinuun. Olet arvaamaton hyvällä tavalla. Tykkäsin siitä, miten luovasti käytit alusvaatteita ja jesariteippiä likaisen suuni hiljentämiseen. Ja tykkäsin myös tosi paljon tyylistäsi alistaa, et ollut aggressiivinen vaan pelkästään määrätietoinen ja ihanan lempeä. Juttelit minulle koko session ajan ja oli mahtavaa kuulla naurusi. Parasta kaikessa oli että selkeästi näki Sinun nauttivan kaikesta.

Energiaa, lämpöä ja jännitystä mitä olisimme voineet tehdä jos olisi ollut enemmän aikaa! Välitit aidosti. Pidän Sinusta paljon. Minulla oli luottavainen olo ja että Sinun kanssasi voin olla ihan täysin oma itseni. Nainen joka uskaltaa tehdä asioita. Kaipaan kultaista lähdettäsi ❤️

Minulle oli suuri merkitys sillä, että nautitte käsittelystäni. Olette ihana ja suloinen nuori nainen, jonka kanssa on luontevaa olla. Saatte toisen tuntemaan itsensä nähdyksi, mikä on omiaan kohottamaan tunnelmaa. Kiireen tuntu ja suorittaminen loistivat poissaolollaan.

Ensiksi kiitos todella paljon sessiosta, se oli kaikkea mitä kuvittelin ja enemmänkin. Huomioitte hyvin toiveeni sekä kokemattomuuteni. Kuten varmasti huomasitte minua jännitti todella paljon sekä sessioon tulo että siellä olo. Mutta ei siis jännittänyt pahalla tavalla. Kuten sanoitte minulla oli kotiin lähtiessä todella parempien adjektiivien puutteessa hyvä olo. Rauhallinen ja yhtä aikaa iloinen. Sekä nukuin kyseisenä yönä paremmin kuin pitkään aikaan! 

Session jälkeen peppuni ei ollut ehkä hieman itselle yllättäen ollenkaan kipeä, eli siihen voinee käyttää myös kovempia rangaistuksia tulevaisuudessa. Samoin en ymmärtänyt alussa sanoa, että käteni ovat usein luonnostaan kovin kylmät. Ainoa mikä minulla oli kipeä vielä usean päivän jälkeenkin, olivat polveni. En tiedä ovatko ne luonnostaan herkät vai olenko rikkonut ne nuoruudessani harrastamalla lajia (iaido) jossa liikesarjat aina alkoivat ja loppuivat polviseisontaan ja muutenkin polvien päällä vietettiin suurin osa harjoituksista.

 

Lopuksi vielä erityiskiitos upeasta pepustanne se on todella hieno ja ihana niin monilla eri tavoin! Ja nyt kun sain ensi kosketuksen niin mielelläni tulisin joku päivä palvelemaan uudelleenkin! Mukavaa keväistä viikon alkua :)

Kiitokset ihanasta hetkestä! Kokemus oli kaikkea sitä mitä oletinkin sen olevan ja lisää! Tulen varmasti olemaan yhteydessä myös tulevaisuudessa!​ Kiitokset & terv, K

Kiitos viimeisestä! Onnistuitte kyllä avaamaan tällaisen juurtuneen, jäykän miehen (mielen) lukkoja aikalailla, kiitos siitä. Avasitte silmäni sille ettei kenenkään pitäisi elää puutteessa ja kahlita jotain niin suurta ja primitiivistä jota meidän kaikkien sisällä on. Ai kun olette taitava siinä mitä teette, kohtaamaan ihmisen ihmisenä, ilman tuomitsemista. Nyt en kehu enempää :)

Kiitos! Nyt ei enempään pysty, olen ihan puhki. Onneksi puuhommat siirtyivät. Kävin uimassa, meni ihan vaan lillimiseksi terapia-altaassa. 

En löydä sanaa, ehkä overwhelmed on aika lähellä. Emotionaalisesti heilahtanut tai jotain… Parin vuoden hiljaiselon jälkeen pelkästään aistiärsykkeiden määrä ylikuormittaa kapasiteettiyksikköä. 

Kiitos jälleen jännittävästä matkasta! Tällä kertaa jännitin, toisin kun ensimmäisellä kertaa niin en itse tapaamista (no sitäkin vähän), mutta mitä olitte keksinyt varalleni koska minulla ei oikeasti ollut aavistusta. Tällä kertaa kun lähdin niin pylly oli kyllä kipeä, samoin nännit. Puna hävisi pakaroista nopeasti, mutta yläreisiin siis juuri pakaroiden alle jäi moneksi päiväksi kauniit sinimustat jäljet. Ja se pistävä esine, jota en muuten nähnyt oli mielenkiintoinen. Siitä saatu kosketus oli juuri kivun ja tunteen jota kuvaisin parhaiten viiltävän kutittavaksi välillä. Todella mielenkiintoista.

 

Peppuleikit olivat kivoja. Minun pitää kysyä Teiltä kuinka sulkijalihaksen rentouttamista voi harjoitella, jotta ne menevät ensi kerroilla sujuvammin. Vielä polvillaan olosta, tyyny tuli tarpeeseen, mutta huomasin myös että niin kauan kun olen nelin kontin, paine polvissa ei ole liian paha. Ainakaan jos en vietä aivan hävyttömän pitkiä aikoja näin. Mutta polvillaan olo jossa koko ylä kehon painoni on polvien päällä tekee nopeastikin kipeää. Mutta tosiaan viime sessiossa se ei ollut ongelma, kiitos siitä.

 

Taisinkin mainita että hymyilin aika paljon. Se ei johtunut siitä että en olisi jännittänyt/pelännyt mitä tuleman pitää, tai että kipua ei olisi ollut tarpeeksi. Hymyilin (naama lattiaan päin) koska minulla oli niin hauskaa olla sessiossa kanssanne. Kiitos vielä ja toivottavasti näemme pian uudestaan samoissa merkeissä. Pidin siis taas sessiosta kovasti, kiitos siitä.

Kiitos paljon tapaamisesta. Se oli aivan ihanaa! Olin vielä kotimatkankin täysin pää pyörällä. Kiitos ihanasta tunnista, joka todellakin meni kuin siivillä. Tiedän, kehen ottaa yhteyttä, jos haluan kokeilla uusia asioita. 

Kiitoksia Teille, sessio oli mukava ja olo oli hyvä sen jälkeen. Pisteet annan hellästä, mutta varmasta otteesta sessiolle. Tykkäsin pehmeästä menosta nimenomaan 😌. 

Kiitos todella paljon. Kokemus oli todella mukava, lämmin, turvallinen. Juuri niin ihanan rentouttavakin. Myöskin Valtiattaren iloiset kasvot, ai että.

Te, Valtiatar ja mahtava hetkemme pistivät pasmani aivan sekaisin. Jännitin melko paljon alkuun, mutta olitte ihanan helposti lähestyttävä persoona. Kauneutenne ja leikkisyytenne oli jotain super mahtavaa heti alusta alkaen. Se, että ohjeistitte ja kerroitte mistä pidätte oli mukavaa. Toivon, että pystyitte itsekin nauttimaan hetkestämme. Toivottavasti näemme uudelleen samoissa merkeissä.

Ilo oli täysin puolellani, mukava vastaanotto ja erittäin lämmin. Otitte hyvin minut vastaan ja tuli hyvä fiilis astua sisään ja lähteä tähän fantasialeikkiin kanssanne. Sitten tosissaan tykkäsin kanssa niistä puheistanne, ne olivat oikein kivoja ja kiihottavia. Ja siitä pienestä naurusta siellä taustalla myös. Erittäin tyytyväisen oloisena lähdin pois. Oikein rentoutunut ja vapautunut fiilis. Ja tietysti se jälkimeininki siinä sitten, kun olimme leikin lopettaneet ja palauduin siitä, oli kanssa oikein mukava ja lämmin. Ei tullut sellaista kiusallista oloa että nopeasti pois tai näin. Kaikin puolin oikein mukava sessio. Kiitos siitä, oli oikein mukavaa.

Kiitos tuhannesti videosta, oli juuri niin hyvä kuin odotinkin super super hyvä! 😍😍😍 Olette todella taitava, ja arvostan tuota hyvää kuvan laatua👍👍👍
 
Tulen luultavasti olemaan yhteydessä videoiden parissa tai sitten varaan ajan Teille. Hyvää viikonloppua ja kiitos vielä kerran upeasta ja arvokkaasta työstänne🙏😍

Kiitos vielä kerran viimeisestä! Toteutitte pitkäaikaisen haaveeni ja siitä jäi kyllä mahtava fiilis. Olette aivan uskomattoman ihana ihminen! Nautin suuresti kaikesta! Hieman harmittaa, että nallini ei palanut lopussa, mutta se johtuu ennemminkin siitä, että sain todellakin haluamani kuin että en olisi saanut. Minulle jäi tosi hyvä tunne tuosta aamupäivän salaisesta hetkestämme. Toivon ettei se jäänyt ainutkertaiseksi ja mahdollisesti seuraavalla kerralla meillä olisi aikaa enemmän. Tunti kanssanne meni aivan liian nopeasti!

Iso kiitos. Oli erinomainen ja huikea rajapintakokemus. Pidän rajojen testaamisesta ja sinne pääsimme erittäin hyvin. Usein olen huomannut, että itsellä toimivat uudet rajakokemukset toistuvien fetissien sijaan. Sain kyllä sellaisen ehdottomasti - siinä hienosti yhdistyi kiihkeyden ja luotaantyöntävyyden paradoksi. Tämän lähestymistavan avulla koen mahdollisuuden saada ”isoja kokemuksia”. Kokonaisuudessaan kivun ja pehmeän yhdistelmä oli toimiva työkalu zonelle pääsemiseen ja sen syventämiseen. Wartenbergin pyörä oli erittäin hyvä silloittaja ja steariini toimi hienona nopeana yksittäisenä shokkina. Paljon ajatuksia herättävä kohtaaminen, jolla pääsee pelkkää nopeaa kiihkeyttä isompiin asioihin kiinni! Kiitos vielä!

 

Ystävällisesti, J

Oli kyllä aivan mielettömän upea kokemus! Olen yleensä hyvä kirjoittamaan, mutta nyt ei jotenkin tahdo löytyä sanoja kuvaamaan tätä kokemusta. Päällimmäisenä jäi mieleen iloinen ja aito olemuksenne sekä läsnäolonne, hetkeksikään ei tullut sellainen olo että esittäisitte tai vetäisitte jotain roolia. 

 

Ja oman fantasiani toteutuminen ihanan ja kauniin Naisen toimesta, huh huh, vieläkin tulee hymy kasvoille kun mietin tapaamistamme ja niitä hetkiä! Tunti meni kuin siivillä ja ulos kävellessä oli jollain tavalla uudestisyntynyt olo.

 

Tulen kyllä aivan varmasti tapaamaan Teitä uudestaan heti kun vain aikataulut ja harrastusbudjetti antavat myöden! Tuntuu että seikkailut jäivät vielä ihan kesken! 🙂

Meeting oli tosi kiva, sitä olisi voinut jatkaa vaikka koko illan. Yhteistä juttua olisi varmaan ollut vaikka kuinka paljon. Ymmärsin että aidosti tykkäsitte sessiosta. Minä ainakin tykkäsin ja kanssanne oli helppo olla. Kaikki tuntui hyvältä eli ainoa joka harmittaa oli ajan lyhyys. Toivottavasti pääsen käymään luonanne Helsingissä, käyn siellä tyttären luona n. kerran kuukaudessa. 

Ihana oli kanssanne aikaa viettää ja todella luonnollista, melkein kuin olisin Teidät jo pidempään tuntenut, en ole oikein hyvä kirjoittamaan arvosteluna muuta. Jäätte mieleen.

Kysyitte kauanko olen tästä haaveillut niin varmaan yli 10 vuotta. Oli alusta alkaen mukava tunnelma vaikka jännittikin todella paljon. Jännityksestä huolimatta olo oli kanssanne turvallinen. Yleensä itse ohjaksissa olevan oli mahtava heittäytyä osaaviin käsiinne. 😊 Kiitos oikein paljon ja hyvää jatkoa. Teillä on ihanan ymmärtäväinen asenne kaikenlaisia fetissejä kohtaan, tuntui mukavalta kun pystyi olemaan oma itsensä ja toteuttaa sitä mistä nauttii ilman ihmettelyä 😊

Kiitos ihanasta sessiosta. Löytyi vanhasta kropasta paljon uusia herkkiä paikkoja ja hermopäätteitä ☺️ Ja se värisevä dildo pyllyssä oli aivan ihana. Toivottavasti seuraava mahdollisuus tulee pian. 😘

Päällimmäisenä tunteena jäi hellyys, ystävällisyys ja kiireettömyys. Osasitte myös saada ainakin minut kiihottumaan ihan järjettömästi! Nähdään ensi kuussa Tampereella! Mukavaa viikonloppua myös Teille.

Kiitokset vielä kertaalleen sessiosta! Session jälkeen olo oli oikein rentoutunut ja levollinen.  Olitte oikein helposti lähestyttävä ja mukava ihminen. Osasitte kiusoitella sekä pitää ohjat käsissänne juuri oikealla tavalla. Kuten keskustelimme session jälkeen niin dominan ei aina tarvitse olla tummanpuhuva ja kovaääninen vaan voi olla myös leikkisä. 

Tapaaminen oli hyvin rento ja lämminhenkinen ja molemmat huomioon ottava. Aito. Jäi hyvä mieli, kiitos!

Kauniit hymyilevät kasvot ja niin lämpimästi otitte vastaan, ihan kuin olisimme tunteneet vaikka miten pitkään. Tunnelma oli kokoajan 10. Ja se alku-kiusottelu / leikit vau 😍 . Opetitte paljon, semmoista tunnetta en ole ikinä tuntenut ja pukeutuminen oli mahtavaa. Siksi hiukan sattui ja tapahtui kun ei malttanut odotella. Jospa tulette uudestaan käymään kaupungissa jossain vaiheessa ja aikataulut täsmäävät, niin ehkä sitten olisi hiukan enemmän vielä rento. Ja vielä tunnelmasta miten jaksoitte kehua / opastaa ja hyvästellä vielä viimeiset jutut, sekin oli tosi mukavaa.

Oli taas kiihottava sessio! Opetitte kuinka olla alamainen vaikken aina muistanut mikä asento on mikäkin. Ihana peppu ja ihanat reidet kun olin polvillani takananne. Mielelläni olen uudestaankin palvomassa Teitä. Tällä kertaa en joutunut sotkujani putsaamaan. Mukavaa oli myös casual pukeutuminen.

Kiitos Sinulle! Keräilen itseäni ja olen vieläkin taivaissa äskeisestä -- oli aivan mahtava kokemus!

Tässä on vierähtänyt hetki ja olen ehtinyt vähän miettiä ensimmäistä sessiotamme. En osannut odottaa kuinka suuri vaikutus sillä oli, kun otitte lopuksi lempeään syleilyyn ja kerroitte kuinka hyvin olin suoriutunut. Saatoin siinä hetkessä jopa hieman herkistyä. Olitte tosi upea näky mustassa mekossa ja saappaissa sen hetken, kunnes kerroitte paikkani ja katseeni laski kohti lattiaa. Oli uutta ja jännittävääkin kuinka ehdoton olitte pienistäkin liikahduksista, jonka jälkeen sain kiittää Valtiatartani ja tuntea tahtonne.


Positiivisesti erilaista oli myös se kuinka puhuitte ja kerroitte mitä teitte. Luulen että minun mielessäni se korosti valta-asemaanne minua kohtaan ja omistautumistani, kun vastailin kyllä Valtiatar. Ja se sylki... Osasitte vetää täysin oikeista naruista! Olin kyllä aivan fiiliksissäni kun valitsitte sanoa miten merkkaatte minut omaksi orjaksenne! En tiedä uskallanko ajatella kuinka hekumallista on päästä merkatuksi. Kivaa oli myös saada nauttia herkkuani lautaselta ja se voimisti myös ajatusta, että olisi ihana saada lämpimät spermat suoraan kovana sykkivästä kalusta.


Voi olla että olen löytänyt oman Valtiattareni. En malta odottaa milloin pääsen jälleen polvistumaan eteenne kasvot lattiaa vasten ja kämmenet ylöspäin...

Kohtaamisemme oli antoisa niin monin tavoin, etten osaa kovin hyvin niitä eritellä. Olet kaunein ja vahvin Nainen ja olen täydellisen otettu että sain palvella Sinua. Otit minut juuri niin kuin alempiarvoinen lelu täytyykin ottaa. Kyselemättä ja pyytämättä. Paikka, jonka jalkojesi juuresta sain, oli minulle juuri sopiva ja kauluri, jonka minulle laitoit tuntui kaulassani vielä päivien päästä. [...] Kiitos vielä ja toivon, että kohtaamme vielä uudelleen jonain päivänä. Jos mahdollista, haluan tarjota Sinulle nautintoa tulevaisuudessakin.  - Orja J

 

Olitte aivan ihanan kauniiksi laittautunut, pidin saappaistanne ja rouvamaisesta pukeutumisestanne. Voin hyvin kuvitella itseni alhaiseksi palveluspojaksenne hyysäämään, ahertamaan ja viihdyttämään Rouvaa. Teille oli helppoa alistua ja nöyrtyä. Tykkäsin tyylistänne komennella ja jutella koko ajan. Itse jäin ehkä vähän turhan passiiviseksi, mutta toivottavasti se ei Teitä liiaksi haitannut. Syljellä leikkiminen meni sopivasti rajoille, aluksi se oli minulle vähän vaikeaa, mutta totuin pian ja sain toivottavasti tyydyttävällä tavalla tehtävän suoritettua. Pakottaminen on vaan jotenkin niin seksikästä :) Niin ja ne touhutipat...

 

Ai niin ja sylissänne oli ihana olla, tunnuitte niin lämpimältä ja turvalliselta. Vähän tulisemmankin selkäsaunan olisin kyllä ehkä kestänyt :) Loppu olisi ollut ihan ässä, jos en olisi mennyt veltoksi. Tykkäsin suupallosta, joka yhdessä kaulapannan ja pussien sitomisen kanssa teki olon sopivan ahdistavaksi. [...] Asento, johon minut pakotitte oli aivan mahtava. Voi tietysti olla, että häpeäkin meni minulla siinä jotenkin yli, kun ajattelin, että pyllyni varmaan näyttää ihan kamalalta ja haiseekin :) Kokonaisuutena kokemus oli kuitenkin minulle aivan loistava ja minulle jäi todella hyvä tunne session jälkeen. Mukavaa viikonloppua Teillekin, ihana Rouvani!

 

Ystävällisesti, M

Kiitos! Oli kiva kokemus ja tykkäsin kyllä tosi paljon vaikka pohkeisiin rupesi sattumaan siinä etunojassa. Olitte tosi kiva ja tykkään kun naisella on nahka/lateksihousut ja saapikkaat, sitä varten en saanut katsetta Teistä irti. Vielä isot kiitokset!

Hei ja kiitos vielä suuresti sessiosta! Ei ole varmasti helppoa heittäytyä jokaisen asiakkaan kanssa erilaisiin rooleihin ja mieltymyksiin ja arvostan sitä kautta todella paljon kohtelua, jota teiltä sain. Pahoittelut siitä, etten osannut asentoetikettiä oikein. Tämä oli itse asiassa ensimmäinen kerta, jolloin siihen törmäsin ja nyt käytökseni sen suhteen tuntuu tyhmältä. Live and learn.

 

Tavoitteeni toteutui täysin. Oli ihanaa päästää kaikesta irti ja olla vain vietävänä. Ajantaju hämärtyi ja hyvä niin. Pääsin myös hetkittäin äärirajoilleni sietokykyni rajoissa ja tätä halusinkin. Köysistä vapauduttua olin aivan muissa maailmoissa, kiitos suuresti että sain luottaa sinuun, kun jalkani eivät tahtoneet enää kantaa.

 

Session jälkeinen tila oli hyvin euforinen. Olin nukkunut edellisen yön hyvin pientä jännitystä lukuun ottamatta. Menin kotona suoraan sänkyyn pötköttelemään ja nukahdin kahdeksi tunniksi. Senkin jälkeen oli hyvin haastavaa olla samassa päivässä kiinni, tämä siis kaikella hyvällä. Köysien ihana tunne ja vieläkin näkyvät jäljet rintakaarellani saavat mieleni haluavan tätä lisää ja useammin!

 

Olit todella hellä ja hyväkätinen peppuleikeissä. Se on ainakin minulle hyvin intiimi asia, mutta kanssasi en jännittänyt yhtään. Nyt voinen sanoa, että todellakin nautin sormistasi sisälläni! Toivottavasti sinulla oli myös miellyttävä tapaaminen kanssani.

Oli kyllä melkoinen kokemus. Kiitos siitä! Tunnekirjo oli kyllä todella laaja ja sitä en kyllä osannut odottaa. Ensin oli vaikea keskittyä ja ryhtyä tottelemaan. Sitten hävetti oikeasti alasti pyöriä lattialla. Kun kerroit, että kadulla kulkee ihmisiä 5 metrin päässä niin sekin jäi mieleen. Avokämmenellä takapuolelle läimäyttelyn aikana pohdin, että tämä kuuluu varmasti naapuriasuntoon ja käytävään. [...] Toisaalta samaan aikaan avokämmenen lyönnit tuntuivat kihelmöiviltä. Takapuoleni käsittely tuntui erittäin mukavalta. Pääsin semmoiseen tottelevan mielentilaan ja en ajatellut muuta. Sidonnan aikana oli rauhallinen ja jopa rentoutunut olo. Köyden pinta tuntui myös miellyttävän karkealta. Arvon rouvan takapuolen palvonta köytettynä nahkapukua nuollen oli todella kiihottavaa ja turhauttavaa.

 

Olit upea näky punaisessa nahka-asussa ja kengissä. Koin, että olin hyvissä ja määrätietoisissa käsissä. Kiitos, että sain kanssasi kurkistaa BDSM - maailmaan. Session jälkeen oli koko päivän kyllä olo, että mitä juuri tapahtui. Ja hyvällä tavalla!

Kiitoksia mahtavasta seikkailusta! Tämähän oli iso työ saada sovitettua jo pelkästään aikataulullisesti. Ennen seikkailua jännitin miten aito mahdatte olla tilanteessa, seuraavaksi jännitin itseäni - miten aito minä olen, vaikka tietysti minähän tämän tilasinkin.

 

Sessio sujui silti hienosti, kiitos siitä! Näin ensikertalaisena olin ehkä omalla tavallaan "seuraajan roolissa", tarkoitan tällä sitä etten kovin paljoa puhunut. Vastasin kun kysyttiin. Ehkä jatkoa ajatellen molemmat voivat olla äänessä. Sehän avaa myös ns. "virheiden mahdollisuuksille" enemmän. Toimivia asioita olivat esim. uhkailu ulos joutumisella asuineen, virheiden bongailu jos keskittyminen herpaantui sekä iloinen naurunne oli mukavaa kuultavaa 🙂

 

Lisäksi huomasin, että teillä on "kuulustelun taito", ette tyytynyt lyhyisiin vastauksiin. Ehkä kysymykset fetissin alkuperistä olivat hieman vaivaannuttavia mutta tuota taitoa olisi ilo kokeilla jonkin roolileikin yhteydessä seuraavalla kerralla eri aiheen tiimoilla.

Noniin, nyt kun olen tässä päässyt fiilistelemään sessiota niin, aika kirjotella palautetta. Oli siis todella mukava päästä juuri Sinun dominoitavaksi, se mitä olit kirjottanut nettisivuilla itsestäsi ja dominointityylistäsi piti kyllä paikkansa. Tykkäsin erityisen paljon siitä miten teit selväksi miten valtiatarta puhutellaan ja siitä että, heti kun ovi sulkeutui perässäni niin välittömästi otit ohjat käsiisi. Minun mieleeni on enemmän juuri tuollainen kiusoitteleva tyyli, en tosiaankaan tykkää kivusta, pieni hetkellinen nipistys mitä esim. sähkö tuottaa antaa vain enemmän vastakohtaa ja tehoa nautinnolle. Oli erittäin nautinnollista olla ammattitaitoisen valtiattaren käsittelyssä, siinä todellakin unohtuu kaikki muut asiat ja etenkin ajantaju, pari tuntia meni melko huomaamatta, sessio oli todellakin piste iin päälle lomallani. Vielä en osaa sanoa milloin tulen käymään luonasi uudelleen mutta sen vielä tulen tekemään ja silloin haluan kyllä kokea 4 tunnin session kanssasi. Iso KIITOS.

Sessionne ovat todella hyviä! Olette todella kaunis ja tyylikäs valtiatar ja todella kuuma ja tyrmäävä näky punaisessa lateksiasussa. Sessioissamme on ollut mm edgetystä/cum controllia. Aion pyytää teidät käymään taas joskus syksyn aikana, toivon että pääsette syvemmälle fantasioihini ja että opin alistumaan teille paremmin. Mukavaa syksyä ja tavataan taas!

Olitte tapaamisella kaikkea sitä, mitä olin aiemmilta kävijöiltänne lukenut olevankin. Kaunis ja lämmin, välittävä sekä helposti lähestyttävä. Unohtamatta tietenkään ihanaa hymyänne. Kuitenkin kaikista isoin asia minulle oli se, että kuinka rohkeaksi uskaltauduin antautua seurassanne. Sinussa Valtiattareni Eira on se tietty jokin, mikä saa minut tuntemaan oloni rohkeaksi ja turvalliseksi. Olen löytänyt tapaamisemme jälkeen lisää rohkeutta ja olen saanut rikottuja henkisiä lukkojani fetissieni suhteen. Odotan innolla jo sitä seuraavaa kertaa kun tapaamme.

Uskallan väittää, että olette kaikista ihanin, ymmärtäväisin sekä luottamusta herättävin ihminen, jonka kanssa pystyy toteuttamaan fantasioita, joita kenties on hautonut mielessään vuosikausia. Minulle te olitte sellainen! Koen olevani uskomattoman onnekas, että uskalsin ottaa juuri sinuun yhteyttä.

Kiitos vielä kerran ihanasta sessiosta. Kokemus oli ainutlaatuinen ja positiivisesti hyvin intensiivinen. Halusin kirjoittaa Sinulle kokemuksesta kanssasi.

Kieltämättä olin session jälkeen vielä ns. zonessa ja otin aikani ennen kuin lähdin ajamaan kohti kotia. Varaamamme aika kului kuin siivillä ja tunsin sen jälkeen iloa, tyytyväisyyttä, tyyneyttä, haikeutta, kaipausta ja surua. Myös peppuani pisteli hiukan. Sait minussa siis vapautumaan joukon tunteita, joita olen rauhakseen prosessoinut viime päivät. Osasit hallita juuri oikealla intensiteetillä ja tavoilla, jotka kunnioittivat toiveitani, rajojani ja kokemustasoani. Jäin janoamaan lisää, enemmän ja fantasioin uudesta ajasta valtaasi alistuneena. Se on ihanaa. Parempaa kuin yksikään muu seksuaalinen kokemus elämässäni.

Alkuun minua kovasti ujostutti ja koin  arkuutta. Sait pian minut kuitenkin kesytettyä omaksi leikkikaluksesi ja saatoin jopa naurahdella kanssasi kesken leikkimme. Uskalsin rohkeasti kokea eri tuntemukset ja antaa niiden näkyä. En voi unohtaa muistikuvia katsoessani meitä peilistä eri hetkinä, jotka tuovat nyt hymyn kasvoilleni. Eri asennot opeteltiin trial, error and punishment -hengellä; ehkä paikoin halusinkin Sinulta lisää kuritusta?  Palkitsit minua paremmalla ilmalla altasi ja härnäsit kiihottavilla mielikuvilla. Annoit minun hyväillä ja tuoksutella upeita jalkojasi, edeten aina ylemmäs. Teit söpön solmun minulle ja vitsailin sen yhteydestä partioon. Ehkä joskus lisää solmuja partioteemalla?

 Opiskeluaikoinani koulussa harjoittelimme monenmoisia toimenpiteitä ja usein olin vapaaehtoisena näyttelijänä potilaana. Nautin, kun sain olla avuttomana, muiden hoidettavana tai jopa neulatyynynä. Osasin kuulemma näytellä hyvin. Nyt ymmärrän miksi. Waltasalissa maatessani hoitotasolla, toimenpiteenä olikin eturauhasen tunnustelu ja sen toteutti unelmieni Valtiatar. Kaikki olikin aitoa ja ihanaa.

Lopulta olikin aika nousta ja rauhoittua. Silitit selkääni ja muistan painaneeni pääni rintaasi vasten. Hetki tuntui intiimiltä ja juurruttavalta. Aistin myös Sinun nauttineesi ajasta ja tämä saa minussa aikaan suurta nautintoa. Kaikki mitä teimme, olivat sopiva johdatus BDSM:n maailmaan. Olen niin iloinen siitä, että valitsin Sinut kenelle alistua ja ketä palvella. Kiitos, kun teet tätä. 

Olen oppinut kaiken hyvän maksavan tässä maailmassa. Elämäntilanteeni ja ammatinvalintani suhteen voi kuitenkin mennä hetki, kunnes saan säästettyä uutta sessiota varten. Lyhyempi sessio olisi vain liian suuri kiusa minulle. Nautin selvästi enemmän, kun voin kadottaa ajantajun ja olla täysin armoillasi. Puhuit aiemmin dynamiikkamme kehityksestä ja mietin oliko tämän tarkoitus elää pelkästään sessioissa? Luettuani kotisivujasi mielenkiintoa herätti esim. viikoittaiset tehtävät, mutta oletan niillä olevan toki hintansa. Myös viestittely kanssasi on oletettavasti sessioiden suhteen. Ymmärrän, että olet alasi huippu ja asiakkaita on runsaasti. Olet ammattidomina ja minulla oli luonasi erittäin hyvä käynti. Kiitos siitä.
 

Mutta miksi suru? Poistuttua luotasi ymmärsin session päättyneen. Sain ensimmäistä kertaa elämässäni todella vapauttaa kaikki perimmäiset ja jopa primitiiviset haluni seksuaalisuudesta, joka lienee suurin voima ihmisyydessä. Palaan taas normaaliin ja kaikki kinkyily jää vain omaksi ilokseni, piilossa muilta ihmisiltä. Kotona odottaa muutaman tuhannen euron edestä kinkytarvikkeita, jotka eivät ole kiinnostaneet aiempia kumppaneita. Tinderissä ja treffeillä vastassa "normaalia", tuttua ja turvallista kaipaavia ihmisiä, joita kokemukseni mukaan hurjimmasta päästä kiinnostaa lähetyssaarnaaja. Minun olisi taas tyydyttävä perinteisiin rooli- ja valtasuhteisiin. Tietenkin minua surettaa, kun sain kerrankin vastetta omalle kinkyydelleni ja se on näillä näkymin harvinaista herkkua. Opin kauttasi kinkyilyn suuren merkityksen elämässäni ja aion antaa sen kukoistaa. [...] Joskus pääsen taas palvelemaan Sinua.

Valtaasi kaivaten, S

Lady Eira oli juuri sitä mitä itse hiukan kokemattomana hain, ei sitä perinteistä dominaa (ainakaan oman käsityksen mukaan) vaan enemmän nautinnollista kokemusta samalla ollessa täysin toisen tahdon alaisena, vaikkakin ohjelmaa oli yhdessä suunniteltu. Valtiattaren ohjeet, käskyt, rangaistukset oli selkeitä, tiukkoja ja samalla leikkisiä sekä samoin rangaistukset tai ehkä olin liian kiltti etten pahemmin saanut niitä. Uskon kuitenkin että saa sitä mitä tilaa ja itsellä tämä toteutui täysin.

Hei, Lady Eira! Oli taas ihana ja miellyttävä sessio. Kaikki meni todella hyvin. Annettu kipu oli ihan sopivalla rajalla. Eritysen kivaa olivat tottelevaisuusopetukset, pepun käsittely, siteet ja nipistimien käyttö. Myös alaston poseeraus sinun tahdon mukaisesti oli todella kivaa. Turvallisuuden tunne ei kertaakaan lähtenyt, vaikka olin haavoittuvassa asemassa. Onnistuit loistavasti. Odotan jo seuraavaa tapaamista. Kiitoksia paljon. 

Vuorokausi on kulunut siitä kun tavattiin. Olipa mielenkiintoinen ja mukava reissu. Pukeutuminen oli jännää, peppujutuista nautin tosi paljon. En ole ennen tuntenut oloani niin hyväksytyksi kuin eilen. Kaikki on ok. Kaikkea hyvää ja hyvää pääsiäistä. Toivoo E

Hei, olipa ihanan vapauttava tuokio palvontaa ja pyllypiiskaa, kuten olimme puhelimitse sopineet. Kiitos Lady Eira, miellyttävä, vuoroin kiusoitteleva ja vuoroin ankarakin, aito läsnäolosi oli taas mieleenpainuva ja ajantajun hetkeksi sumentava kokonaisvaltainen kokemus. Kivaa viikonloppua!

Nyt kun olen tässä pari päivää vetänyt henkeä, niin voin myös todeta vain, että oli todellakin mielenkiintoinen ja hyvä kokemus. Ja on tietysti oikein mukava kuulla, että sinäkin pidit sessiostamme.

 

Huonoa fiilistä ei mistään tapahtuneesta jäänyt, joskin pakko todeta, että sen verran se tiukka ”kaulapanta” hapenottoon ja verenkiertoon vaikutti, että lopussa kyllä hetken epäilin lähteekö taju… Muuten ei esim. sidottuna oleminenkaan tuntunut pahalta, vaikka kädet puutumaan pääsivätkin. Kiusoittelusi oli ihanaa ja vaikka sen pitkä kesto taisikin aiheuttaa jo pientä tunnottomuutta eikä laukeaminen enää lopuksi onnistunut en sitäkään suuremmin jäänyt suremaan, sillä niin hyvällä tavalla jännittävä kokemus tämä kaikkiaan oli. Näytit upealta, asusi oli todella kuuma ja muutenkin kupliva luonteesi vastasi odotuksiani ja toiveitani. Kiitos siis vielä hienosta kokemuksesta.

Arvoisa Rouva,

ISO ISO kiitos että otit minut sessioon kanssasi. Kiitos upeasta hetkestä.

Otit minut ensikertalaisen niin hyvin omaksesi. Olin Sinun vallassasi ja se tuntui niin hyvältä. Tiukasti tiukkaakin tiukemmassa asussa. Ah... Jalkojesi suutelu, sidonta, kiinni kahleissa, huppu, jalkojeni tärinä kun käsittelit minua. Huh. Tiesin että olen vinossa ja nyt olen sinuun koukussa. 

Ottaako Rouva minut sessioon ja koulutukseen toistekin? Tulisin mielelläni tottelemaan kaikkia käskyjäsi.

Oppilaasi M

Kiitos vielä kertaalleen perjantain sessiosta. Se oli aivan fantastinen kokemus! Olet tosi mukava ja ammattilainen, joka osaa ottaa asiakkaan tarpeet huomioon ja toteuttaa ne hellävaraisesti😀
 

Toivotan sinulle businekseen menestystä uuden studiosi kanssa. Se on tosi hieno! 
 

Mukavaa kesää, 
MJ

"Nyt on kokemus, alle 2 tuntia vanha ja Waltasalilta Pasilaan kävellessäni pari ihmistä moikkasi kait ihan vaan siksi kun hymyilin koko ajan. Valtiatar Eira oli mun elämäni eka Domina, siis sessiossa. Exäni oli Domina, mutta sillee väärin.
 

No juu, vastaanotto oli lämmin, mutta kuriin laitettiin kun en osannut etikettiä Dominalle. Vaatteetkin riisuin liian hitaasti. Kun sain itseni alasti n. 20 sekunnissa niin vartaloni tarkastettiin ja katselin käskystä alaspäin. Sessioon kuului toiveeni mm. palvoa jalkoja ja kainaloita, syljen ja pissan nauttiminen oli myös toiveissa, jotka puhelimessa 4 päivää sitten kerroin. Sondaus, joka oli todella kiihottavaa suoritettiin ajan kanssa, kaikki aktiviteetit/alistamiset oli rauhallisia ja sain olla Eiran leikkikaluna 4 tuntia.

 

Vaikuttava, ihana kokemus ja juodessani pissaa ”kusinaamarin” läpi josta lähti n.30 cm letku suppiloon, jonka Valtiatar sijoitti alapäähänsä ja annosteli suuhuni mukavia lorauksia pehmeän, aromikkaan makuista pissaa. Hän kertoi ryyppyjen välillä, että tehtäväni tässä elämässä on toimia vessanpyttynä hänelle ja että osa Valtiattaresta on nyt minussa, samantyyppistä asiaa hän kertoili kun syljeskeli suuhuni hyvin pitkän aikaa rauhalliseen tahtiin tarkistaen, että nielen syljen.

Valitettavasti en voinut antautua kunnolla piiskattavaksi, kun en halua jälkiä kehooni. Piiskasi hän kumminkin punaiseksi peppuni ja siveli sitä kynsillään nauraen makeasti kun värähtelin kynsien alla. Pari fetissiäni jäi tekemättä kun 4 tuntia ei riittänyt niihin, varmasti palaan vielä ja osaan etiketin silloin, palvonta-asentojen numerot ja pyytää lupa puhumiseen, ettei ihanaa, hikisensuolaista kainaloa oteta toiste pois suustani ja syljetä sen sijaan muutama rangaistusroiskaus.

Voisin kirjoittaa tästä romaanin, mutta en kirjoita. Haluan kertoa, että kannattaa mennä, sitä saa mitä tarvitsee.
Voin puhua vain Eirasta, mutta hän suositteli kollegoitaankin, että kaikki Waltasalilla tekee tätä halusta ja sydän mukana, ettei Domina voi feikata, asiakas huomaisi sellaisen heti.

Tämä eka kerta oli minulle voimakas henkinen ja fyysinen kokemus, tässä oli jotakin jota elämästäni on puuttunut. Tai ei sittenkään, tämä kuului minun kokea nyt kun olen 57v. Nuorempana seksuaalisuus, niin hassulta kun se kuulostaakin, olisi pilannut kokemuksen luonteen. Silloin olisi kiisselit ruiskahtaneet matolle heti kun olisin ollut alasti sellaisen naisen edessä. Nyt tuli erektioita, joita Eira piti mukavina ja nauroi nytkähtelevälle vehkeelleni iloisesti.

P.S. Valtiattaren pissa oli erittäin hyvää ja maukasta, ei maistunut suolaiselta, happamalta, jollaiseksi kusen maun odotin. Suuhuni lorotellessaan Valtiatar kertoi nauttineensa vihreätä teetä ja tajusin litkiessäni, että ”täähän maistuu siltä”."

Rakas Lady, kiitos suuresta sydämestäsi ja tarjoamastasi kokemuksesta. Kävin äskettäin luonasi ns. pehmeässä sessiossa. Tajusin kauttasi, mitä olen tietämättäni kaivannut. Sessiossamme ei ollut dominaa vaan olin toivonut, että saisin tulla paijatuksi, pussatuksi ja että juttelisit minulle lempeällä äänellä. Jännitti tosi paljon, että toiveeni tosiaan toteutuu, kun koputin studion oveen. Nopeasti mieleeni kuitenkin laskeutui rauha, kun rentouduin ensin sohvalla ja sitten lattialla lähelläsi viltin alla. Rauhallinen ja hiljainen pianomusiikki  taustalla ja kynttilän lepatus olivat kivoja bonuksia.

 

Tunsin sydämenlyöntisi ja tasaisen, rytmikkään hengityksesi ja se sai oloni rauhalliseksi. Ajantaju hämärtyi ja pyydän anteeksi, etten heti tajunnut vastata, kun lempeästi puhuttelit minua. Olen nyt muutaman päivän ollut yhtä hymyä. Saanhan tulla luoksesi paijattavaksi vielä uudestaan.

En tiedä, mutta oletan monen Dominan olevan jossain määrin Sinun tai Ilkimys Katan kaltainen. Välittävän ihmisestä, välittävän työstään.

Teillä on lahja luoda pelkoa, turvaa, kiihkoa, alistumista niin, ettei tajua Waltasalia enää huoneeksi vaan se on valtava tila, jossa on ainoastaan Domina ja minä.

Sinulla on ihana ääni ja kauniit silmät. [...] Kiitos kaikista sessioista, olen hyvin iloinen että löysin Sinut. Olet ylittänyt toiveeni kerta toisensa jälkeen. Koen joka sessiossa että on aina vain helpompi antautua Sinulle ja eläytyä.

Toivottavasti nähdään vielä joskus. [...] Olet yksi harvoista naisista joihin luotan näissä jutuissa (siis tuhmuuksissa). Hyvää loppukesää ja alkavaa syksyä Sinulle.

Seikkailu oli oikein mukava. Leikkikalunanne oleminen tuntui hyvältä ja turvalliselta, ei tullut ollenkaan kiusallinen olo, vaikka kiusasitte minua hyvin pitkään ennen loppuhuipennusta. Osasitte myös hyvin lukea mitä toivoin ja toteuttaa session sen perusteella!

 

Toivottavasti seuraavatkin seikkailuhetkemme ovat yhtä jänniä ja pääsen syvemmälle tähän kiehtovaan maailmaan.

Ihana Valtiattareni! 

 

Kiitos ihanasta tyttöilyhetkestä! Nautin todella paljon opastuksestasi ja kehuistasi. Uskalsin pitkästä aikaa olla se neito, joka minussa elää... Olet mielettömän ihana ja kaunis nainen! Juuri sellainen Domina, jota tällainen sissy-tyttö haluaa ja tarvitsee. Osaat todellakin käsitellä minunlaistani naista... Suuret kiitokset vielä kerran, tuskin maltan odottaa seuraavaa kertaa. 

 

Nautin erityisesti peppukäsittelystä, olit niin ihanan hellä ja varmaotteinen. Seuraavalla kerralla neidolle ihana lantiodildokäsittely, tämä tyttö tosiaan haluaa kunnon rynkytystä... Kontallaan on kiihottavan avuton olo.

- Ihailijasi sissy-Nina

"Orja astui sisään studioon, jossa vastassa upea nainen koppalakissaan. Seuraavaksi Valtiatar käski riisua ja laittaa chapsit jalkaan. Nyt oli Valtiattaren aika silmäillä orjaansa, viettelevä hymy huulillaan. Orjan kädet sidottiin katon renkaaseen ja Valtiattaren nahkaiset käsineet aloittivat leikkinsä orjan keholla. Nahkaan verhottu reisi liukui orjan chapsia myöten ja sai heti tämän alakerran huomion. Valtiatar totesi: "Onpas se innokas", ja läpsäisi kalun veltoksi.

 

Orjan nännit saivat nipistimet asukseen. Kipu alkoi pian tuntua, mutta hellitti pikku hiljaa. Valtiatar tuli orjan taakse ja

venytteli tämän nännejä, reisi jälleen liikkuen orjan reittä pitkin. Ihanaa... Nahkaiset käsineet aloittivat leikkinsä kalun kanssa: narua ja nipistimiä päätyi sinnekin ja kivun alkaessa yltyä kuului Valtiattaren nauru orjan venkoilun vuoksi.

 

Seuraavaksi orjan kädet irrotettiin katosta Valtiattaren toimesta ja sidottiin selän taakse. Kaulaan päätyi panta, josta lähti ketju Valtiattaren käsiin. Valtiatar tuli seisomaan orjan eteen nahkaan verhottu upea takapuoli orjaan päin. Tästäkös orjan kalu kiimastui ja sai sähköpaimenesta. Valtiattarella oli hauskaa ja hetken katsottuaan orjansa tilaa antoi Valtiatar orjalleen palkinnon: orjan kasvot vedettiin ketjulla, joka oli Valtiattaren jalkojen välissä, kiinni Valtiattaren upeaan takamukseen.

 

Ihana hetki toki vain kesti muutaman sekunnin: Valtiatar kääntyi ja komensi orjansa pystyyn. Sitten Valtiatar alkoi venytellä orjan nännejä vuoroin nipistimien avulla ja vuoroin nahkaisilla käsineillään. Ja taas nauru raikui - tästä orja piti. Valtiatar otti orjansa kalusta nipistimet pois ja sitoikin orjan tolppaan. Valtiatar kysyi kuin kiusatakseen orjalta, haluaisiko orja päästä Valtiattaren reisien väliin. Niinpä orjan kaluun sidottiin puotinarua ja orja sai nylkyttää Valtiattaren reisien välissä Tazapperin temmeltäessä orjan keholla. Laukeamista Valtiatar ei orjalleen suonut, koska orja oli tehnyt etätehtävät huonosti.

 

- Väsynyt, mutta onnellinen nahkarunkku"

Lisää kokemuksia tulossa pian.

bottom of page